Heissulivei!
Lueskelin juuri ensimmäisiä postauksiani ja niiden tunnelmia, voi kuinka aika kultaa muistot jo näinkin pian :) ensimmäisinä viikkoina todella luulin, että tulen olemaan puoli vuotta keittodietillä, mutta kuinka väärässä olenkaan ollut! Pystyn syömään täysin normaaleja ruokia, tosin välttelen kaikkea kovaa, kuten pähkinöitä (olen testannut, vaivalloista), raakoja vihanneksia, hampaisiin kiinni jääviä ruoka-aineita kuten Daim-suklaa... testaamalla tietää, mitä pystyy syömään.
Ajattelin kertoa pienistä arjen asioista, jotka ovat tulleet osaksi arkipäivää rautojen kanssa. Puhuminen ei tuota enää mitään ongelmia, paitsi aamuisin. Yön aikana tapahtuu jonkinlainen alipaineistus suussani, eli kun aamulla herään, tuntuu kuin olisin imenyt kaiken ilman suuni sisältä pois, jonka seurauksena on se, että jokainen braketti on liimautunut suuni limakalvoihin kiinni. En siis pysty sanomaan sanaakaan, ennen kuin teen pallokalaefektin: puhallan suuni sisään ilmaa niin, että jokainen braketti irtoaa yksitellen suuni sisäpinnasta irti :D sitten puhe luistaa taas! Tämän vuoksi aamuisin myös suuni on hieman arka, osittain myös sen takia, että jostain syystä puren öisin hampaitani todella kovaa yhteen. En tiedä onko tämä alitajuista, että yritän saada purennan osumaan yhteen puremalla hampaat kovaa yhteen.
Olen huomannut hymyileväni leveämmin kuin koskaan. Raudat kun vievät tilaa suun ulkopinnoilla, niin hymykin levenee niin, että raudat loistavat. En ole kyllä hetkeäkään häpeillyt rautojani, päinvastoin! Minusta on siistiä olla aikuinen nuori nainen, jolla on raudat suussa. Pitihän tämäkin päästä kokemaan jossain vaiheessa elämää.
Syömisestä en stressaa enää julkisilla paikoilla. Tiedän, että ruoka jää joka tapauksessa rautoihin kiinni ainakin osittain, mutta minulla on aina lasi vettä edessäni, jolla aterian päätteeksi mahdollisimman huomaamattomasti huljuttelen suustani suurimman ruoan rippeet pois. Töissä ruokaseuran läsnäollessa en kyllä naureskele hampaat näkyen, vaan peitän hymyni syödessä ja sen jälkeen, koska en tiedä mitä ällöttävää sieltä paljastuu muille. Parempi vain pitää suu soukemmalla siihen asti, kun pääsee tsekkaamaan peilistä, mitä rautojen välistä paljastuu. En ole myöskään koskaan pitänyt näin hyvää huolta hampaistani koskaan - toki olen aiemminkin pessyt hampaani kahdesti päivässä, mutta nyt myös puhdistan hammasvälit tikulla joka ilta. Olen tainnut koko tänä aikana jättää "tikuttamisen" väliin maksimissaan viisi kertaa.
Huomenna on todennäköisesti toiseksi viimeinen kerta, kun menen näyttämään hampaitani Kajlle ennen kojeiden poistamista. Tuntuu epätodelliselta, aika on mennyt niin huomaamattoman nopeasti. Mietin välillä, miltä tuntuu rautojen jälkeinen elämä täydellisen hammasrivin kanssa. Muuttuuko purentani oleellisesti, pystynkö syömään niin kuin ennen rautoja mitä vain, tulevatko hampaat oikeasti pysymään paikoillaan...? Näitä asioita pyörittelen mielessäni. Tiedän, että purentaa tullaan hiomaan, kun kojeet poistetaan, retentiolangan tehtävä on pitää hampaat paikallaan ja kyllä muutkin oikomisen läpikäyneet ihmiset viettävät täysin normaalia elämää. Tämä on ainutkertainen kokemus, joka etenee asteittain eteenpäin. Asia olisi erilainen, jos olisin halunnutkin vaikka laminaattikuoret hampaisiini, homma olisi hoitunut kerralla ja se olisi siinä. En kuitenkaan halunnut, että omat hampaani tuhotaan ja niiden päälle laitetaan suuhuni vierasta materiaalia, se olisi peruuttamatonta. Tällaisella oikomisratkaisulla pelataan omilla hampaillani eikä niitä tuhota. Pidän tätä luonnollisimpana menetelmänä hampaiden oikomiseen.
Huomista odotellessa! :)
