tiistai 30. syyskuuta 2014

Loppusuora häämöttää... jo!

Heippa!


Kävin taas Smile Designissa kontrollikäynnillä maanantaina 22.9. Etuhampaisiin laitetut jousiviritykset tekivät tehtävänsä ja nopeasti - etuhampaat olivat jo kääntyneet toivottuun asentoon! Näin ollen Kaj otti jouset pois kiusaamasta (vaikka eivät ne enää minua kiusanneet, kun olin niihin jo tottunut). Tilanne näytti niin hyvältä, että loppu häämöttää Kajn mukaan. Tiesin itsekin, että edistys on ollut ällistyttävän nopeaa, mutta tuo tieto hämmästytti kuitenkin. Enää pitäisi paria hammasta liikutella vielä pikkaisen, sitten alkaa homma olla paketissa.

Jäljellä olevan hoitoajan arviota en kuitenkaan saanut, koska koskaan ei voi tietää, kuinka jäljellä olevat millin kolmasosat siirtyvät, joten viimeisissä hienosäädöissä saattaa kestää pidempään. Ja vaikka oikominen olisikin jo nyt valmis, pitää hampaiden uusien asentojen ja paikkojen hieman vakiintua, eli rautoja ei voi ottaa heti pois, koska muuten hampaat vaeltavat heti vanhoille paikoilleen. Mutta kaiken tämän jälkeen olen todella innoissani! :) tuntuu tosi mahtavalta, että vaikka vastahan tässä aloitettiin, niin ollaan jo niin lähellä loppua.

Raudoista on tullut osa minua, joten siitä tulee mielenkiintoista, kun raudat poistetaan. Jo pelkkien jousien poistaminen aiheutti suuhun todella alastoman olon :D näin hullua tästä arjesta on tullut. Innoitukseksi muille oikomista läpikäyville; älkää pelätkö erikoiseltakin tuntuvia virityksiä, jos niillä on tarkoitus nopeuttaa hampaiden siirtymistä! Kaikki, mikä jouduttaa hoitoa on hyväksi ja kannattaa :) vaikka aluksi tuntuisi pahalta, niin kaikkeen tottuu kyllä. En olisi itse uskonut moista, mutta niin siinä kävi.

Kuulemisiin! :)

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Normaalia elämää

Heippa!


Pahoitteluni ensin, että kirjoitusväli on venähtänyt hieman. Kuten edellisessä postauksessani kirjoitin, etuhampaisiini lisättiin jousia sekä eteen että taakse. Voin sanoa, että ensimmäinen ilta oli todella epämiellyttävä ja harkitsin heti takajousien poistattamista. Jousesta kehittynyt s-vika kävi todella pahasti itsetunnon päälle, ja se, etten saanut hampaita ollenkaan kiinni rasitti leukoja aika paljon. Ilokseni voin kuitenkin ilmoittaa, että nämä ongelmat kaikkosivat onneksi kolmessa päivässä!! :) olen niin helpottunut. Perjantaina pystyin syömään myös himoitsemaani pitsaa, se oli koko kuukauden suurin kohokohta! Ai että, kuinka hyvää se oli.

Puhuminen siis onnistuu nyt hyvin ja suukin menee onneksi kiinni. Alkuhankaluudet johtuivat taas kiristelystä. Nyt tiedän sitten seuraavia kertoja varten, mitä odottaa. Hampaat ovat pari päivää kipeät eikä syöminen tai muukaan onnistu, mutta kaikki helpottaa kyllä parin päivän kuluttua. Nyt tuntuu siltä, että elän täysin normaalia elämää ja raudat tulevat siinä sivussa mukana. En enää edes kiinnitä niihin paljon huomiota! Välillä mietin jopa, että minkälainen shokki se taas tulee olemaan, kun raudat otetaan pois... :) hampaat ovat liikkuneet kovaa vauhtia, olen todella iloinen ja odotan kovasti lopputulosta!!

Ajattelin jakaa muutaman ennen-kuvan, jotta on sitten jotain vertailtavaa, kun projekti päättyy. Valitsin sellaisia kuvia, joissa etuhampaiden törröttäminen näkyy selvemmin.



Teknisistä ongelmista johtuen sain laitettua nyt vain kaksi kuvaa. Elämme Apple-universumissa ja minun puhelimeni, jossa kaikki kuvani ovat, ei ole osa tätä universumia... eli yhteensopivuusongelmia :) sitten vielä kuva tästä hetkestä rautojen kanssa, eli kuinka huomaamattomat ne ovatkaan!


Käytiin viikko sitten festareilla.. ;) tällaista tällä haavaa, näkemisiin ja kuulumisiin :)